Lomailu on huolettomampaa, jos erityistarpeet on otettu huomioon jo ennalta. Nykyään sosiaalisessa mediassa jaetaan paljon omia kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien lasten kanssa matkailusta. Esimerkiksi Facebook-sivustolla Esteetön matkailu voi esittää kysymyksiä jo matkaa suunniteltaessa.  Ja vanhempien omissa keskusteluryhmissä voi jakaa omia matkakokemuksia.

Perheiden on myös mahdollisuus hakea tuetuille lomille. Tuetun lomatoiminnan tavoitteena on tarjota kodin ulkopuolinen loma-mahdollisuus niille perheille, joilla ei muuten olisi mahdollisuutta lomaan. Tuetun loman tavoitteena on tukea perheen hyvinvointia ja vanhempien jaksamista. Lomatuet myönnetään taloudellisin, terveydellisin ja sosiaalisin perustein hakemusten perusteella. Loma on yleensä kestoltaan viisi vuorokautta, ohjelmallisia ja täysi- tai puolihoidon sisältäviä lomajaksoja. Lomalta peritään omavastuuosuus, mutta suurin osa kustannuksista katetaan Veikkauksen avustuksella. 

Jos suunnitelmissa on loma ulkomailla, kannattaa tutustua lomakohteeseen ennakolta ja selvittää esteettömyyteen liittyvät seikat. Valmismatkaa varatessa matkanjärjestäjälle kannattaa ilmoittaa erityistarpeista jo varausvaiheessa. Matkanjärjestäjältä kannattaa pyytää ennen matkaa kirjallinen vahvistus, sillä suulliset sopimukset eivät aina päde. Mahdollisiin ongelmiin loman aikana kannattaa suhtautua joustavuudella, kekseliäisyydellä ja oikealla asenteella.

Lisätietoa aiheesta: