Vapaa-aika ja harrastukset

Arkea usein rytmittää koulu tai työ, arjen askareet ja erilaiset velvollisuudet. On tärkeää huolehtia, että arkeen jää aikaa vapaa-ajalle. Vapaa-ajalla kannattaa tehdä asioita, joista nauttii ja saa hyvän olon. Nuoren vapaa-aikaan voi kuulua yksinoloa, kavereiden tapaamista, harrastuksia tai ihan vaan oleilua. Tärkeää on, että nuori voi ottaa välillä rennosti ja viettää vapaa-aikansa omalla toivomallaan tavalla.

Harrastukset ovat tärkeä osa lasten ja nuorten elämää. Ne ovat mieleistä tekemistä, kaverisuhteiden vaalimista, itsensä kehittämistä ja omien unelmien sekä vahvuuksien löytämistä. Harrastuksessa ollaan vuorovaikutuksessa valmentajan, opettajan tai ohjaajan kanssa. Lapsille ja nuorille on yhä tärkeämpää omatoiminen harrastaminen. Harrastus on lapsen ja nuoren valinta viettää vapaa-aikaansa mielekkäästi. Harrastaminen tukee parhaimmillaan perheitä vahvistamalla yhdessäoloa ja tekemistä. Se edistää lasten ja nuorten osallisuutta yhteiskunnassa. Lähde: Opetus ja kulttuuriministeriön Harrastamisen strategia -raportti. (Linkki aukeaa raporttiin uuteen ikkunaan).

Nuori maalaamassa taulua

    Taiteet ja kädentaidot

    Taidetta ja kädentaitoja voi harrastaa ryhmässä, kaverin kanssa tai itsenäisesti. Kansalais- ja työväenopistot tarjoavat eri taidelajien ryhmiä ja isoimmissa kaupungeissa voi olla yksityisiä toimijoita. Näyttelyissä ja eri esityksissä esimerkiksi teatterissa käyminen on mukava ja virkistävä harrastus. Erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille voi löytyä oma harrastusryhmä esimerkiksi vammaisjärjestön tai muun toimijan kautta. Jos tällaista ei ole kotipaikkakunnalta, niin kannattaa olla rohkeasti yhteydessä oman alueen taiteen ja kulttuurin toimijoihin ja lähteä rohkeasti kokeilemaan eri harrastusmahdollisuuksia.

    Lisätietoa

    Saavutettava taideharrastus 2 hankkeessa on rakennettu toimintamalleja, jotka tukevat lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen saavutettavuutta. (Linkki aukeaa uuteen ikkunaan Saavutettava taideharrastus -sivuille.)

    Harrasta kotona -sivuilta löytyy ohjeita ja ideoita taiteen kokemiseen, kokeilemiseen ja harrastamiseen kotona, vapaa-ajalla tai osana opetusta. (Linkki aukeaa uuteen ikkunaan Harrasta kotona -sivuille.)

    Liikunta ja urheilu

    Liikunta kuuluu meille kaikille. Soveltavalla liikunnalla (erityisliikunta) tarkoitetaan sellaisten henkilöiden liikuntaa, joilla on vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen tai sosiaalisen tilanteen vuoksi vaikea osallistua yleisesti tarjolla olevaan liikuntaan ja joiden liikunta vaatii soveltamista ja erityisosaamista. Suomen kunnissa kolmanneksesta löytyy erityisliikunnan ohjaaja, jonka tehtävänä on soveltavan liikunnan organisoiminen ja koordinointi alueella, alan asiantuntijana toimiminen sekä yhteistyön tekeminen kunnan muiden toimialojen ja paikallisten yhdistysten ja seurojen kanssa soveltavan liikunnan kehittämiseksi.

    Löydä oma seura

    Tietoa urheiluseuroista ja muista toimijoista, joissa on jo vammaisurheilijoita tai erityistä tukea tarvitsevia liikkujia tai joilla on valmiuksia ja haluaa ottaa heitä toimintaansa löydät Löydä oma seura -sivun kautta. (Linkki aukeaa uuteen ikkunaan Paralympian sivuille.)

    Valtti -ohjelma

    Nuori voi tarvita joskus tukea oman mieluisen lajin löytämiseen.Valtti-ohjelman avulla pyritään löytämään erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille (6-23 vuotta) liikuntaharrastus. Lue lisää Valtti -ohjelmasta. (Linkki aukeaa uuteen ikkunaan Paralympian sivuille.)

    Katso Valtti -ohjelman esittelyvideo

    Katso tarina Oskusta, joka löysi harrastuksen Valtin kautta

    Apu- ja liikuntavälineet

    Joskus omassa lajissa tarvitaan apuväline tai liikuntaväline. Lainavälineillä pääsee helposti kokeilemaan uutta lajia. Solialla ja Malikkeella on vuokravälineitä vammaisurheiluun ja soveltavaan liikuntaan.

    Lisätietoa

    Paralympian sivuilla on kerrottu välineen hankinnasta. (Linkki aukeaa uuteen ikkunaan Paralympian sivuille.)

    Tutustu vuokravälineisiin Välineet.fi -sivulla. (Linkki avautuu uuteen ikkunaan Välineet.fi sivuille.)

    Sisupartio

    Sisupartiolaisia ovat partiolaiset, jotka tarvitsevat erityistä tukea partiossa vamman, pitkäaikaissairauden tai muun ominaisuuden takia.  Sisutoiminnassa on ohjaajia enemmän kuin muissa ryhmissä ja siellä tarvitaan aikuisen tukea. Partio-ohjelmaa sovelletaan osanottajien tarpeiden mukaan. Tutustu Sisupartioon Partio.fi -sivuilla. (Linkki aukeaa uuteen ikkunaan Partion sivuille.)

    Retkeily luonnossa

    Luonnossa liikkuminen rauhoittaa, siitä saa voimavaroja ja luonto on meitä kaikkia lähellä. Luonnossa liikkuminen ja retkeily ovat tällä hetkellä suuressa suosiossa. Metsähallitus ylläpitää kymmeniä esteettömiä ja helppokulkuisia retkikohteita, jotka soveltuvat myös apuvälineillä liikkuville tai helppoja reittejä hakeville. Sairauksien, vammojen, pienten lasten kanssa liikkumisen ei tarvitse olla este luonnossa liikkumiselle ja ainutlaatuisille elämyksille.

    Lähteet ja lisätietoa

    Kansallispuistojen esteettömistä luontoreiteistä ja esteettömistä palveluista löytyy tietoa Metsähallituksen Luontoon.fi -sivustolla. (Linkki aukeaa uuteen ikkunaan Luontoon.fi -sivuille.)

    Retkipaikka on kerännyt sivuilleen useita esteettömiä luontokohteita. (Linkki aukeaa uuteen ikkunaan Retkipaikka -sivuille.)

    Mistä avustaja? Henkilökohtainen apu auttaa osallistumaan

    Harrastuksiin, yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämiseen myönnettävää henkilökohtaista apua kutsutaan usein vapaa-ajan avuksi. Vammainen henkilö päättää itse, mitä hän haluaa vapaa-ajallaan tehdä, ja hän on oikeutettu saamaan näihin tekemisiin tarvitsemansa henkilökohtaisen avun.