Leikki-ikä ja kehitys

Pieni lapsi on luontainen tutkija. Katsopa parivuotiasta istumassa kuralätäkön vieressä muovilapio kädessään. Hän läiskii lätäkön pintaa kerta toisensa jälkeen lapiolla. Vettä lentää ympäriinsä. Lapsi voi jatkaa tätä leikkiä riemuissaan ainakin useita kymmeniä kertoja. Käden ja silmän koordinaatio kehittyy ja lapsi on innoissaan siitä, että hän voi omalla toiminnallaan vaikuttaa maailmaan. Kohta hän jo keksii pudottaa lätäkköön kiven tai heittää sinne pienen leikkiämpärin. Koko ajan hän toimii kuin tutkija: kokeilee, mitä tapahtuisi jos… ja toistaa kokeilun useita kertoja varmistuakseen siitä, että todella näki oikein.

Minna Huotilainen: ”Näin aivot oppivat”

Leikki-ikäinen lapsi oppii luonnollisissa arjen tilanteissa. Hän oppii kokeilemisen, yrittämisen ja erehtymisen kautta. Aivojen peilisolujärjestelmä on oppimisen työkalu. Peilisoluverkoston avulla mallinnamme muiden ihmisten tekemistä. Siksi on tärkeää, että leikki-ikäinen lapsi saa osallistua arjen toimintoihin ja nähdä, kun aikuinen puuhaa keittiössä, isosisko tyhjentää tiskikonetta ja muut lapset leikkivät hiekkalaatikolla.

Kaksi pientä tyttöä maalaavat sormiväreillä.

Erityistä tukea tarvitseva lapsen on myös tärkeä päästä mukaan kaikkeen arkiseen toimintaan. Kun päiväkodin lapsiryhmä lähtee metsään retkelle, liikuntavammainen lapsi pääse mukaan toimintavälineen esimerkiksi maastokärryn avulla. Kun puhevammainen lapsen mielipide halutaan kuulla, käytetään hänen käyttämää kommunikaatiotapaa esimerkiksi tukiviittomia tai kuvia. Lapselle on tärkeää, että hän on oikeasti osallinen perheen arkisissa asioissa, hän saa ideoida yhdessä muiden kanssa ja hänen ideoilla ja tekemisillä on merkitystä.

    Leikki-ikäisen kehitys 1-3-vuotta 

    Leikki-ikäinen lapsi tarvitsee tilaisuuksia opetella omia taitojaan sekä aikuisen tukea pettymyksen ja epäonnistumisen hetkellä. Hän tarvitsee rajoja ja aikuisen tukea suurien tunteiden kanssa.  Kun lapsi saa vanhemmiltaan valvontaa ja suojelua, hän pystyy suuntaamaan kaiken huomionsa oppimiseen.

    Oppiminen on pienelle taaperolle mielekästä. Pienet lapset oppivat arkisissa tilanteissa kotona, lähiympäristössä ja hoitopaikassa omassa tahdissaan. 1-2 -vuotiaana lapsi tutustuu itseensä, läheisiinsä ja kotiympäristöönsä ja useimmiten oppii kävelemään ja puhumaan. Jokainen lapsi kehittyy omaan, yksilölliseen tahtiinsa.  Useimmiten 2-3 -vuotiaana elinpiiri laajenee esimerkiksi varhaiskasvatuksen tai pienille taaperoille suunnattujen harrastusten parissa. Lapsi voi kokea olevansa jo ”iso” ja ilmoittaa usein voimallisesti: ”minä itse!”  Lapselta ei voi vaatia omatoimisuutta ja osaamista liian varhain. 2-3-vuotiaan lapsen vanhempi rohkaisee lasta uusien asioiden pariin, ja tukee pettymysten ja epäonnistumisten hetkellä. Tässä iässä lapsi ei vielä kykene näkemään asioita muiden näkökulmasta. Lasta voi auttaa ymmärtämään sekä omia että toisen kokemuksia ja tunteita.  

    Pieni taapero ei voi päättää kaikesta itse, mutta lapsella on välillä hyvä olla mahdollisuus valita ja harjoitella päätöksentekoa pienillä arkisilla asioilla, kuten pukeeko jalkaansa keltaiset vai vihreät sukat. Jos lapsi ei jostain asiasta saa päättää itse, vaan aikuinen päättää hänen puolestaan, on vanhemman myös omissa ilmaisuissaan oltava johdonmukainen. Esimerkiksi ”lähdetäänkö mummolaan” tai ”lähdetään mummolaan” ovat kaksi eri asiaa, joissa ensimmäisen taapero tulkitsee niin, että hänellä on mahdollisuus vaikuttaa päätökseen ja jälkimmäisen niin, että mummolaan lähdetään. 

    Tunteakseen olonsa turvalliseksi, lapsi tarvitsee aikuisen puhe-etäisyydelle. Lapsi tarvitsee luottamusta, että aikuinen on käytettävissä, vaikka touhuisikin hetken omiaan. Lapsi tarvitsee usein aikuisen syliä. Lasta ei voi koskaan helliä liikaa.

    Aina ei tarvitse olla puuhastelemassa, sillä myös rauhalliset hetket yhdessä vanhemman kanssa ovat lapselle tärkeitä. Pienelle lapselle turvallisuuden ja pysyvyyden tunnetta luovat arjen rutiinit ja suunnilleen samanlaisena toistuva päiväjärjestys. Rutiinit helpottavat myös tekemisestä toiseen siirtymistä. Lapsen on myös helpompi sopeutua muutokseen silloin, kun siitä kerrotaan hänelle etukäteen. 

    ”Lapsen synnynnäinen temperamentti vaikuttaa siihen, kuinka hän toimii ja on vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Vanhemman ja lapsen hyvin erilaiset temperamentit voivat aiheuttaa pulmia. Vanhemman voi olla vaikea ymmärtää lasta ja hänen tarpeitaan. Esimerkiksi ujolta lapselta saatetaan odottaa rohkeutta isossa lapsiryhmässä. Parasta olisi, että vanhempi oppisi huomioimaan lapsensa erityispiirteet ja muistamaan, että kaikkien lasten kanssa ei voi toimia samalla tavalla.” 

    Lapsen minuus syntyy vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa. Lapsi tarvitsee aikuiselta huomiota, hyväksyntää, kehuja sekä kiitosta. Lapsi tarvitsee aikuiselta kiinnostusta tekemisiinsä ja sanomisiinsa. Lapsi tarvitsee kiitosta myös yrittämisestä. Lapselle tärkeimmät ihmiset ovat omat vanhemmat. Lapsesta on ihanaa, kun vanhemmat nauttivat hänen seurastaan ja kun hän saa vanhemmat nauramaan. Lapsen ihailun sekä kehujen ja kiitosten antaminen on tärkeää, sillä lapsi oppii näkemään itsensä sellaisena kuin hänelle tärkeät ihmiset hänet näkevät, ja näin hän saa myös kokemuksen omasta arvokkuudestaan.  

    Lähteet ja lisätietoa:  

    Leikki-ikäisen kehitys 3-6-vuotias

    Kolmivuotias lapsi on usein puuhakas, utelias ja avoin. Lapsen kehityksen kannalta on tärkeää, että hänen uteliaisuuteensa ja vilkkauteensa suhtaudutaan ymmärtäväisesti. Leikki-ikäisen vanhempien tärkeimpiä tehtäviä on antaa lapselle mahdollisuuksia opetella omia taitojaan ja tukea lasta pettymyksen ja epäonnistumisen hetkellä, tukea lapsen moraalin ja sosiaalisten taitojen kehittymistä, asettaa rajoja ja kestää lapsen kiukkua. Jokainen lapsi kehittyy yksilöllisesti omaan tahtiinsa ja jokainen vanhempi on oman lapsensa ja perheensä paras asiantuntija.

    Leikki-ikäisen mielikuvitus on vilkas. 3-vuotiaana mielikuvitusta ja todellisuutta voi olla vaikea erottaa, jolloin lapsi saattaa kertoa hyvin erikoisia juttuja. Lapsi ei valehtele tahallaan. Aikuisen on hyvä selventää lapselle, mikä on totta ja mikä ei. Iän karttuessa leikit monipuolistuvat ja mielikuvitus on helpompaa erottaa todellisuudesta. Mielikuvituksen kehittyessä myös lapsen pelot saattavat voimistua ja painajaiset tuntua hyvin todellisilta. Peloista jutteleminen, asioiden selittäminen lapsentasoisesti sekä rauhallinen ja asiallinen suhtautuminen vähentävät lapsen pelkoja.

    5-6 -vuotiaana lapsen kysymykset voivat olla jo kiperiä. Hankalistakin aiheista on lupa puhua ja kysyä. Lapsen kysymyksiin on tärkeää vastata rehellisesti, lapsen kehitystaso huomioiden. Vastakysymys ”Mitä itse ajattelet?” auttaa sinua selvittämään, mitä lapsi tietää asiasta jo ennestään ja millaista vastausta hän on vailla. Puhu vain siitä, mitä lapsi kysyi, sillä yleensä se riittää lapselle. Mitä isommaksi lapsi kasvaa, sitä tarkempia vastauksesi voivat olla. Myös esikoulun ja koulun alun ajatteleminen voi pelottaa ja jännittää. Olisikin hyvä keskustella uusista elämänvaiheista etukäteen lapsen kanssa ja vaikka lukea yhdessä esikoulun ja koulun aloittamiseen liittyviä kirjoja.

    Pieni tyttö kiipeilytelineessä, lähikuva

    Leikeille on tärkeää varata aikaa. Aikuisen ei tarvitse puuttua leikkeihin, elleivät ne muutu vaarallisiksi ja lapselle tai leikkikavereille vahingollisiksi. Leikki opettaa lapselle tärkeitä sosiaalisia taitoja, kuten jakamista, vuoron odottamista, omien toiveiden ilmaisemista ja toisten toiveiden huomioimista, kehittää omatoimisuutta ja oikeudenmukaisuuden tajua. Isommat leikki-ikäiset voivat touhuta jo itsekseen kotipihalla. Aikuisen kanssa on hyvä käydä etukäteen ulkoilun pelisäännöt ja lasta on hyvä muistuttaa niistä aika ajoin. Lue lisää leikkimisestä blogikirjoituksesta: https://palvelupolkumalli.fi/2022/03/27/leikitaanko/

    Lapsen turvallisuuden tunne rakentuu aikuisten antamasta riittävästä ja oikea-aikaisesta hoivasta. Kun lapsella on tunne, että hänestä huolehditaan, hän pystyy suuntaamaan kaiken huomionsa oppimiseen. Lapsen tunnetaitojen kehittyminen jo pienestä pitäen on tärkeää. Vanhemman tehtävänä on pyrkiä tavoittamaan lapsen tunnetila, opettaa lasta tunnistamaan tunteita ja nimeämään niitä. Mitä isommaksi lapsi kasvaa, sitä helpompaa lapsen kanssa on yhdessä pohtia, mitä tunteita lapsi tuntee ja mistä ne voisivat johtua. Tärkeää on pyrkiä pysymään rauhallisena ja olemaan lapselle läsnä. Kun lapsella on paha mieli, hänen tulisi voida luottaa siihen, että hän voi tukeutua vanhempaan ja saa vanhemmalta lohdutusta sekä rauhoittelua. Turvallisuuden tunne tulee myös siitä, että lapsi saa ilmaista kaikenlaisia tunteita, myös vihaa, kiukkua, suuttumusta, pelkoa sekä surua ja että hänet hyväksytään kaikkine tunteineen.

    Lapsi ei voi päättää kaikesta itse, mutta lapsella on välillä hyvä olla mahdollisuus valita ja harjoitella päätöksentekoa pienillä arkisilla asioilla, kuten pukeeko jalkaansa keltaiset vai vihreät sukat. 5-6-vuotiaan kanssa voi esimerkiksi jo valita yhdessä päiväkotiin tai esikouluun puettavat vaatteet edellisenä iltana. Jos lapsi ei jostain asiasta saa päättää itse, vaan aikuinen päättää hänen puolestaan, on vanhemman myös omissa ilmaisuissaan oltava johdonmukainen. Lapsen kasvaessa vanhempien päätösten perustelu on yhä tärkeämpää. Päätös esimerkiksi sopivasta ruutuajasta tai monipuolisesta ravitsemuksesta perustuu vanhemman tietämykseen siitä, mikä on lapsen paras. Selkeät säännöt auttavat lasta ymmärtämään, mitä häneltä odotetaan ja millaisia seurauksia hänen käyttäytymisellään on.

    Tunteakseen olonsa turvalliseksi, lapsella tulisi olla luottamus siihen, että aikuinen on käytettävissä, vaikka touhuisikin hetken omiaan. Lapselle on tärkeää, että hän saa läheisyyttä ja lohdutusta aina, kun hän sitä kaipaa. Lasta ei voi koskaan helliä liikaa. Aina ei tarvitse olla puuhastelemassa, sillä myös rauhalliset hetket yhdessä vanhemman kanssa ovat lapselle tärkeitä. Lapselle on myös tärkeää, että pääsee mahdollisuuksia mukaan joskus puuhastelemaan kivoja juttuja kahdestaan vanhemman kanssa. Lapselle turvallisuuden ja pysyvyyden tunnetta luovat arjen rutiinit ja suunnilleen samanlaisen toistuva päiväjärjestys. Rutiinit helpottavat myös tekemisestä toiseen siirtymistä, koska silloin lapsi pystyy ennakoimaan tulevia tapahtumia. Lapsen on myös helpompi sopeutua muutokseen silloin, kun siitä kerrotaan hänelle etukäteen. Esimerkiksi leikit tai tv:n katsomisen lopettaminen voi olla helpompaa, jos siitä kerrotaan hieman etukäteen tai esimerkiksi munakello tai kids/time timer-sovellus ilmoittaa siirtymän ajasta.

    Lapselle tärkeiden ihmisten mielipiteet lapsesta, itsestään ja muista ihmisistä vaikuttavat hänen itsetuntoonsa. Vanhemman hyväksyntä ja arvostus itseään, lasta ja toisia ihmisiä kohtaan auttaa lapsen itsetunnon vahvistumisessa. Sen sijaan vanhemman arvosteleva ja mitätöivä asenne lasta, itseä tai muita ihmisiä kohtaan voi heikentää lapsen itsetuntoa. Lapsi seuraa tarkkaan erityisesti perheenjäsentensä käyttäytymistä eri tilanteissa ja jäljittelee sitä. Lapsi oppii perheenjäseniltään esimerkiksi arkisia tapoja, käytöstapoja, toisiin ihmisiin suhtautumista sekä taidon osoittaa hellyyttä ja tunteita. Mitä isommaksi leikki-ikäinen kasvaa, sitä enemmän hän alkaa verrata omia taitojaan ikätovereidensa taitoihin. Lapselle on tärkeää kertoa, ettei kukaan osaa kaikkea, muistuttaa hänen hyvistä ominaisuuksistaan ja taidoistaan sekä korostaa, että lapsi on riittävän hyvä, vaikkei hän aina osaisi jotain, mitä joku muu osaa.

    Lapsi tarvitsee aikuisen, joka antaa huomiota, hyväksyntää, kehuja sekä kiitosta ja on kiinnostunut lapsen tekemisistä ja sanomisista. Lapsi tarvitsee kiitosta myös yrittämisestä ja omatoimisuudesta. Lapsen kasvaessa omatoimisuus kehittyy yrittämisen ja yhdessä tekemisen kautta silloin, kun lapselta odotetaan hänen kehityksensä ja kykyjensä mukaisia asioita. Vaikka lapsi kokee olevansa jo ”iso”, haluaa hän olla välillä aivan pieni ja nauttia vanhempien hoivasta ja hellyydestä. Lapselle kaikkein tärkeimmät ihmiset ovat omat vanhemmat ja leikki-ikäinen ihaileekin kovasti vanhempiaan. Lapsesta on ihanaa, kun vanhemmat nauttivat hänen seurastaan ja kun hän saa vanhemmat nauramaan.  Usein 4-6-vuotiaana lapsi haluaa olla huomaavainen, avulias ja pitää huolta läheisistään. Tämän ikäinen pahoittaa mielensä herkästi, varsinkin, jos hänen kustannuksellaan leikitään.  Lapsen ihailun sekä kehujen ja kiitosten antaminen lapselle on tärkeää, sillä lapsi oppii näkemään itsensä sellaisena kuin hänelle tärkeät ihmiset hänet näkevät ja saa myös kokemuksen omasta arvokkuudestaan.

    Lähteet:

    Lapsi eri ikäkausina. 3-vuotias, MLL (linkki vie oppaan PDF-versioon)

    Lapsi eri ikäkausina. 4-vuotias, MLL, (linkki vie oppaan PDF-versioon)

    Lapsi eri ikäkausina. 5-vuotias, MLL (linkki vie oppaan PDF-versioon)

    Lapsen osallisuuden tukeminen

    Lapsen osallisuus tarkoittaa tasa-arvoista ja täysivaltaista toimimista omissa lähiyhteisöissä sekä koko yhteiskunnassa. Lapsen oikeus osallisuuteen perustuu YK:n lapsen oikeuksien yleissopimukseen (linkki aukeaa Suomen Unicefin sivuille). Erityistä tukea tarvitsevan lapsen osallisuutta arjessa voi edistää esimerkiksi seuraavin keinoin:

    • Tarjotaan valinnan vaihtoehtoja ja annetaan lapsen päättää ja tehdä itse.
    • Vältetään puolesta tekemistä.
    • Hyödynnetään erilaisia puhetta tukevia ja korvaavia kommunikaatiomenetelmiä (linkki aukeaa Papunetin sivuille, jossa kerrotaan puhetta tukevista ja korvaavista kommunikaatiomenetelmistä).
    • Mahdollistetaan lasten välistä leikkiä (linkki aukeaa Tukiliiton sivuille ”Innosta leikkiin”) ja ystävyyssuhteita.
    • Annetaan mahdollisuus onnistua ja iloita sekä epäonnistua ja pettyä
    • Huomioidaan lapsen aloitteet ja mielenkiinnon kohteet
    • Tarjotaan mahdollisuuksia päästä mukaan monenlaiseen toimintaan arjessa
    • Monet palvelut (linkki aukeaa järjestöjen sosiaaliturvaoppaaseen), kuten henkilökohtainen apu, mahdollistavat lapselle samankaltaisia kokemuksia kuin muillekin lapsille.

    Lapsen oikeuksien sopimuksen 12 artiklan mukaan jokaisella lapsella on oikeus ilmaista näkemyksensä häntä koskevassa asiassa. Tämä on yksi sopimuksen perusarvoista. Sopimus myös velvoittaa ottamaan lapsen mielipiteet huomioon hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti.

    Lisätietoa ja ideoita lapsen osallisuuden tukemiseen:

    Lapsen toiminnanohjauksen tukeminen

    Rea on Jyväskylän ammattikorkeakoulusta pian toimintaterapeutiksi valmistuva. Hänellä on kertynyt työkokemusta erityistä tukea tarvitsevien lasten kanssa työskentelystä mm. eri järjestöjen kursseilla.

    Mitä on toiminnanohjaus?

    Yleisesti toiminnanohjauksella tarkoitetaan kognitiivisia toimintoja ja taitoja, joiden avulla lapsi voi säädellä omaa toimintaansa vaatimusten ja odotusten mukaisesti (Sandberg 2021).  Se on taitoa toimia jäsennellysti, suunnitellusti ja päämäärätietoisesti kohti tavoitetta.

    Taitona toiminnanohjaus on tärkeä, koska lapsen kasvaessa se tulee mahdollistamaan hänelle itsenäisen toimimisen, tavoitteiden asettamisen ja saavuttamisen, sovituista asioista kiinnipitämisen ja oman kuormituksen säätelemisen. Toiminnanohjauksen osa-alueita ovat aloitteellisuus, joustavuus, suunnittelu, inhibitio (käyttäytymisen säätely), organisointikyky, palautteen vastaanotto ja hyödyntäminen. (Oksanen & Sollasvaara 2019.)

    Toiminnanohjaus on osa itsesäätelyjärjestelmää. Kun lapsen on hankala säädellä itseään ja ohjata toimintaansa, tärkein tuki hänelle on aikuinen vierellä ohjeistamassa ja auttamassa. Tuleekin muistaa, että toiminnanohjauksen taidot näkyvät myös lapsen tunteiden ja käyttäytymisen säätelyssä. (Sandberg 2021.)

    Toiminnanohjauksen taitojen kehittyminen

    Toiminnanohjaustaidot kuuluvat aivojen korkeampiin toimintoihin, jotka kehittyvät hitaasti. Toiminnanohjausjärjestelmä onkin valmis vasta 30-vuotiaana. Kehittyminen toiminnanohjauksen taidoissa on hyvin yksilöllistä, mikä edellyttää lapsen lähiaikuisilta jatkuvaa arviointia arjen toiminnoissa, mitä lapselta voi vaatia ja kuinka hänen kanssaan tulee toimia: mihin toiminnanohjaustaidot juuri hänen kohdallaan riittävät eri ikäisenä. (Sandberg 2021.)

    Piirretty kuva tyttö ja poika rakentavat rakennuspalkikoilla tornia.

    Jo 6–8 kuukauden ikäisillä lapsilla on todettu ensitaitoja toiminnanohjauksesta. Leikki-ikäisenä lapsen työmuisti ja tarkkaavaisuus kehittyvät reipasta vauhtia ja kehityksessä voi havaita harppauksia. Syy-seuraussuhteiden käsitys alkaa kehittyä. Kielen ja puheen kehitys ovat myös olennainen osa toiminnanohjauksen kehitystä, ja niiden avulla lapsi pystyy paremmin ohjaamaan itseään ja toimintaansa. Kahden ja kolmen ikävuoden aikana lapsi yleensä omaksuu muun muassa toiminnan aloittamisen, toiminnan ylläpitämisen eli keskittymisen vaihtelevissa määrin sekä mukauttamaan toimintaansa jossain määrin ympäristön vaatimuksin. Lapsi oppii myös huomioimaan ympäristötekijöitä kuten toisia lapsia ja leikkimään yhdessä toisten kanssa. (Sandberg 2021.)

    Vinkkejä toiminnanohjauksen tukemiseen

    Ennakoiminen

    Mitä?

    Siirtymätilanteet ja muutokset ovat yleisiä haasteen paikkoja lapsen kanssa. Usein haasteita luo se, ettei lapsella ei ole riittävästi aikaisempaa kokemusta uudesta asiasta tunnistaakseen, mitä se tarkoittaa tai mitä siitä seuraa. Ennakoimalla tilanteita voidaan välillä välttää suuremmat jumiutumiset tai tunteenpurkaukset. Siinä missä aikuinen on hyvin tietoinen, mihin ollaan seuraavaksi menossa ja mitä siellä tapahtuu, saattaa unohtua selittää se myös lapselle. (Oksanen & Sollasvaara 2019.)

    Miksi?

    Mitä enemmän lapsi tietää, mitä tulee tapahtumaan, sitä varmempi olo lapselle yleensä tulee. Mahdollisimman konkreettinen tieto muutoksesta voi siis auttaa. Myöskin mitä enemmän etukäteen on suunniteltu ja otettu lapsen tarpeita ja haasteita huomioon, sen sujuvammin tapahtuman on mahdollista sujua. (Oksanen & Sollasvaara 2019.) Välillä siirtymätilanteissa haasteita luo puolestaan se, että meneillään oleva mielekäs toiminta joudutaan keskeyttämään vasten lapsen tahtoa. Tähän voidaan myös vaikuttaa ennakoimalla, esimerkiksi hyödyntäen alla olevassa taulukossa esiintyviä apuvälineitä.

    Miten?

    Lapsi usein hyötyy keskustelusta, mitä seuraavaksi tapahtuu, minne mennään, millaista siellä on ja mitä siellä tapahtuu. Tukena sanallisessa kerronnassa voi käyttää kuvia tai piirtämistä, mistä moni lapsi hyötyy. (Oksanen & Sollasvaara 2019.) Mukana voi siis kulkea esimerkiksi pieni vihko ja kynä, johon lapselle on helppo hahmotella yksinkertaisin kuvin, mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan. Käytännössä kannattaa pohtia, mistä ennakoimisesta juuri kyseinen lapsi voisi hyötyä. Yksinkertaisilla muutoksilla voi jo sujuvoittaa tilanteita. Esimerkiksi jonottamisen tai odottamisen voi kiertää ostamalla ennakkoliput. Autossa istumiseen turhautumista voi yrittää välttää niin sanotuilla keskittymis- tai stressileluilla tai äänisaduilla.

    Entä, kun on aika lähteä tai siirtyä seuraavaan toimintaa, mutta mitään ei tapahdu…                
    Mielekkään toiminnan loppumista voidaan ennakoida esimerkiksi hyödyntämällä ajankulua kuvaavia apuvälineitä kuten Time Timer-kello, munakello, tiimalasi. Nykyään myös puhelimeen ladattavia sovelluksia on myös useita, joista visuaalisen elementin avuin lapsi hahmottaa ajan kulun. Tällaisia on muun muassa Mouse Timer ja Outloud Timer. Lapselle on aina hyvä sanoittaa samalla:
    “Kun kello soi/ aika kuluu tästä loppuun, keräämme lelut pois/siirrymme pukemaan/peliaika loppuu.”

    Jos puolestaan odottaminen on haastavaa, voidaan yllä mainittujen apuvälineiden lisäksi käyttää esimerkiksi musiikkia, loruja tai ääneen laskemista hahmottamaan ajan kulumista.

    Strukturointi

    Mitä?

    Strukturointi on ajan, paikan ja toiminnan jäsentämistä. Strukturoinnin avulla autetaan lasta hahmottamaan ja ymmärtämään asioita, tapahtumia ja yhteyksiä, kun ympäristöä ja elementtejä yksinkertaistetaan, pilkotaan tai havainnollistetaan eri keinoin. (Oksanen & Sollasvaara 2019.)

     Miksi?

    Strukturoinnin avulla lapsen voi olla helpompaa aloittaa toiminta, seurata ja muistaa sen vaiheita sekä hahmottaa vaiheiden oikea järjestys. Tällaisia tilanteita voi olla vaikkapa pukeutuminen tai wc:ssä käyminen. Kuvien avulla strukturoiden voidaan puolestaan kiinnittää lapsen tarkkaavuus ja mielenkiinto käsillä olevaan toimintaan. (Oksanen & Sollasvaara 2019.)

    Miten?

    Kuvat ovat hyödyllinen tuki kaikkien lasten kanssa ja niitä hyödynnetään monella tapaa myös varhaiskasvatuksessa. (Oksanen & Sollasvaara 2019.) Kuvastruktuurin hyödyntämistä voi harjoitella yhdessä. Vaiheita sisältävissä toimissa, on hyvä aluksi peittää vaikkapa kädellä kuvitetusta struktuurista tehdyt osat, jolloin lapsen on helpompi seurata, missä kohtaa hän on menossa. Alla muutamia tapoja hyödyntää toiminnan jäsentämistä kuvien avulla.

    • Kuvitettu päiväohjelma, mistä voi yhdessä katsoa ja lapsella on mahdollisuus käydä siitä itse tarkistamassa, mitä tulee tapahtumaan. (Tästä kuvallinen esimerkki kohdassa Säännöllinen päivärytmi)
    • Ruokailu: Joskus lapsen on vaikeaa alkaa maistella ruokaa, jos hän ei hahmota, mitä lautasella on. Vieressä olevat kuvat lautasella olevista ruuista voivat tukea lapsen toiminnan aloittamista ruokaillessa. Lapsen kanssa voi vaikka yhdessä käydä läpi, mitä mikäkin lautasella olevista ruuista on.
    • Kuvajono esim. käsienpesusta voi auttaa muistamaan toimintaketjun eri vaiheet

    Kuvajono käsienpesun eri vaiheista voi olla vaikkapa teipattuna lavuaarin yläpuolelle. Kuva: Papunetin kuvapankki, papunet.net, Sclera, muokattu versio alkuperäisestä

    Toiminnan jäsentäminen:  
    Vaatejono: Päälle puettavista vaatteista voi tehdä lapselle jonon niiden pukemisjärjestyksen mukaan, jolloin lapsen on helpompi hahmottaa, mistä aloittaa ja missä järjestyksessä edetä pukeutumisessa. Vaatejono voi edistää lapsen toiminnanohjausta jopa niin, ettei aikuisen tarvitse olla sanallisesti tukemassa pukeutumista vieressä koko toiminnan ajan.
    Pukeutumisalusta: Toimimista jäsentämään voi ottaa jonkin tietyn alustan, esim. maton, jonka päällä lapsi aina pukeutuu.
    Odottaminen: Jos esim. Ruokapöydässä pysyminen on haastavaa, voidaan opetella käyttämään esim. “ruokailun vartijaa”, jolloin jokin figuuri (vaikka leikkieläin) seisoo pöydällä niin kauan kuin lapsenkin tulisi pysyä pöydän ääressä. Kun figuuri nostetaan pois pöydältä, lapsikin saa poistua.

    Ympäristön jäsentäminen:
    Ärsykkeiden karsiminen: Jos lapsen on haastavaa toimia hälyisessä ympäristössä, voidaan ympäristöstä karsia ärsykkeitä, kuten ääntä, liikettä, värikkäitä tai houkuttelevia elementtejä (esim. Lelut). Lelulaatikot voi vaikkapa peittää tai piilottaa keskittymistä vaativan toiminnan ajaksi.
    Rajattu oma tila, missä on rauhallisempaa, toiminnon (esim. pukemisen) loppuun saattaminen olla helpompaa.
    Rauhoittumistila: Kotona jostain huoneesta voi rajata yhden nurkkauksen rauhoittumispaikaksi vaikkapa säkkituolilla, kangasverhoilla tai itse rakennetulla majalla. Näin lapsella on mahdollisuus vetäytyä omaan rauhaan.
    Myös raivokohtauksen purkamisessa toimii mahdollisimman virikkeetön ja turvallinen rauhoittumistila.  
    Apuvälineitä arjen tilanteisiin:
    Kuulosuojaimet, korvatulpat tai vastamelukuulokkeet;Auttavat karsimaan ylimääräiset äänet isona aistiärsykkeenä. Esimerkiksi hälyisissä ja kaikuvissa tiloissa lapsi voi hermostua ja häiriintyä paljon kovista äänistä, jolloin mm. ruokailemiseen keskittyminen on haastavaa.

    Sylipaino; Rauhoittumisen apuväline, mikä voi helpottaa lapsen pysymistä esim. istualtaan ruokailun ajan, koska painon tunne rauhoittaa ja jäsentää lapsen olemista. Sylipainoja on olemassa mm. Koiran näköisenä.

    Nystyrä-/ilmatyyny; Tuolille sijoitettava istuma-alusta, mikä voi antaa lapselle keinon purkaa levottomuutta istuessaan. Myös ihan jumppakuminauha tuolin jalkojen ympärillä voi auttaa istumaan aloillaan, kun lapsi voi jaloillaan “pelata” sillä.  

    Säännöllinen päivärytmi

    Mitä?

    Säännöllinen ja ennustettava päivärytmi tarkoittaa sitä, että lapsella toistuu arjessa tuttu tapahtumien rytmi, jolloin hän oppii tuntemaan ja ennakoimaan tietyt päivässä toistuvat asiat (Berggren & Hämäläinen 2018).

    Miksi?

    Tutun päivärytmin ja rutiinien olemassaolo tuo turvallisuuden tunnetta lapselle. Kaikki lapset hyötyvät säännöllisyydestä ja rutiineista, mutta etenkin lapset, joilla ilmenee toiminnanohjauksen haasteita, hyötyvät siitä, että päivissä toistuu tietty sama ja heille tuttu kaava. (Berggren & Hämäläinen 2018.)

    Miten?

    Jos lapsen on vaikea hahmottaa päivän kulkua, on hyvä käydä yhdessä läpi keskustellen, mitä on luvassa sekä tuoda päivärytmi näkyväksi esimerkiksi kuvitetulla päiväohjelmalla.

    Kuvitettu päiväohjelma Materiaaleja kuvitettuun päiväohjelmaan saa tehtyä esim. Papunetin kuvatyökalun avulla, mistä voi valita juuri teidän arkenne sopivat kuvat ja tehdä niistä magneeteilla, tarroilla tai sinitarralla kiinnitettäviä, jolloin kuvien järjestystä voi vaihdella ohjelman mukaan. Myös Tabletille ladattavalla Moi-sovelluksella voi luoda näppärästi päiväohjelman näkyviin, jota voi sitten tarvittaessa katsoa yhdessä leikki-ikäisenkin kanssa.

    Kuvitettu viikko-ohjelma esimerkki maanantaista perjantaihin
    Esimerkki kuvitetusta päiväohjelmasta, kuva koostettu Canva-sovelluksessa

    Lapsen ohjaaminen

    Mitä?

    Aluksi lapsen ohjaaminen on pitkälti fyysistä, kun autetaan lasta vaikkapa pukemaan, syömään tai liikkumaan. Hiljalleen lapsen toivotaan kuitenkin toimivan yhä itsenäisemmin, jolloin tuen muoto muuttuu, ja jää pois. Jos tuen vähentämisessä harppaa liikaa kerralla eikä aikuinen tajua vaativansa lapselta liikaa, aiheuttaa se helposti kiukkua kummassakin osapuolessa, kun asiat eivät sujukaan odotusten mukaan. Leikki-ikäisen ohjaaminen vaatiikin tarkkaa havainnointia, missä lapsen taitojen taso parhaillaan menee ja millaista tukea hän parhaillaan tarvitsee (Berggren & Hämäläinen 2018).

    Miksi?

    Aikuisen korvaan ohje ”Pese hampaat ja pue vaatteet päälle.” saattaa kuulostaa yksinkertaiselta ja helpolta. Kun aletaan kuitenkin pilkkomaan kyseisiä toimintakokonaisuuksia osiin, voidaan huomata annettujen ohjeiden sisältävän monia eri vaihetta. Ensinäkin ohje sisältää kaksi eri kokonaisuutta. Vaiheita tarkastellessa hampaidenpesussa pitää löytää hammasharja, muistaa kastella harja, laittaa oikea määrä hammastahnaa, harjata hampaita tietty aika, huuhdella suu, huuhdella harja ja laittaa se paikalleen. Vaatteiden pukemisessa on vielä enemmän vaiheita, pitäen sisällään mm. päivän sään huomioimisen vaatteiden valitsemisessa ja vaatteiden oikean pukemisjärjestyksen. Lapsien toiminnanohjaus kehittyy eri tahtia, jolloin myös heidän kykynsä suoriutua näistä monimutkaisista toimintakokonaisuuksista vaihtelee. Ohjeen noudattamiseksi lapselta vaaditaan muun muassa kykyä muistaa kaikki ohjeen sisältämät osat ja tarkkaavaisuutta pysyä toiminnassa hairahtamatta muihin ympäristön ärsykkeisiin.

    Miten?

    Selkeintä on, kun antaa yhden ohjeen kerrallaan, ja seuraavan vasta, kun edellinen on tehty. Esimerkiksi pilkkomalla toimintaa pienempiin osiin ja iloitsemalla välivaiheiden onnistumisesta.

    “Katso kuinka hienosti sait jo sukan kärjen jalkaan! Mitenkäs se saataisiin loppuun saakka?”

    Jos haasteita ilmenee, voisiko lapselle olla selkeämpää, jos hänelle ohjeistaa jokaisen vaiheen erikseen vai voisiko vaatimustasoa helpottaa muilla keinoin? Esimerkiksi lasta voi tukea läsnäololla, rohkaisemalla, sanallista tukea vahvistamalla kuvien avulla.

    Ensin – Sitten
    Ohjeiden antaminen ”Ensin-Sitten”-muodossa hyödyttää lasta, koska silloin ei tule sisällytettyä puheeseen liikaa asiaa kerralla. Lapsi voi hahmottaa paremmin yksinkertaistetun ohjeen, mikä voi tunteiden kuohuessa myös rauhoittaa häntä.


    Kuvallinen tuki näytetään samalla, kun annetaan suullinen ohje: “Ensin syödään, sitten mennään leikkipuistoon.” Kuvia saa tulostettua esimerkiksi Papunetin Kuvatyökalusta (www.papunet.fi) tai voi myös itse piirtää paperille.

    Käyttämällä myönteistä mieluumminsanaa tai siirtämällä lapsen huomio muualle saat vältettyä sanoja ei ja älä. Aktiivisen lapsen kanssa voi helposti joutua kieltämisen kierteeseen, mikä puolestaan ruokkii lapsen kokemusta siitä, että toimii aina väärin tai epäsopivalla tavalla.

    Kieltosanan kiertäminen; “Mieluummin heittele tätä tyynyä, jos hermostuttaa.” “Mieluummin kiipeillään ulkona, siellä on kunnon kiipeilyteline.”

    Annetaan parempi vaihtoehto; Älä juokse sijaan Kävele tai voisitko kävellä.  Älä huuda sijaan Puhu hiljempaa tai puhuisitko hiljempaa.

    Huomion siirtäminen muualle; “Nyt jos lähdetään, niin ehditään ajamaan rautatieaseman ohi, josko siellä näkyisi junia!”  
    Erimielisyydet

    Leikki-ikäisen kanssa tulee väistämättäkin vastaan erimielisyyksiä joidenkin toimintojen tai tehtävien suorittamisesta. Joka tilanteessa lapsen ymmärrys ei vielä riitä selvittämään erimielisyyttä keskustellen ja selittämällä. Kun lapsen tunteet kuumenevat, aikuisen oma rauhallisuus, sisäinen varmuus ja tapa toimia ristiriitatilanteessa antavat lapselle mallia. Raivokohtauksen pitkittyessä lapsi voi hyötyä turvallisesta omasta tilasta, missä rauhoittua, kuitenkin aikuisen valvomana. Yleensä rauhoittumisen jälkeen on vasta mahdollista keskustella hermostumiseen johtaneesta syystä lapsen kehitystason mukaisella tavalla. Raivokohtauksienkin jälkeen kannattaa muistaa antaa myönteistä palautetta lapselle, kun hän onnistuu rauhoittumaan. (Berggren & Hämäläinen 2018.)

    Positiivinen vahvistaminen

    Positiivisen palautteen merkitystä ei voida korostaa liikaa.
    Huomaa lapsen yritys, ja kehu siitä. Tarvittaessa skaalaa vaatimustasoa alemmas, esimerkiksi lisäämällä verbaalinen tai fyysinen apu toiminnan tueksi.

    “Minä huomasin, miten hienosti yritit saada kengän itse jalkaan! Ensi kerralla se menee vielä!”  

    Mitä?

    Positiivista vahvistamista on lapsen positiivista huomioimista, kuten kehumista, kannustamista ja rohkaisemista. Lapsen on tärkeää saada huomioita ja kiitosta hyvästä käytöksestä sen sijaan, että huomio kiinnittyy häneen vain käyttäytyessä huonosti (Aronen & Sorsa 2018).

     Miksi?

    Tutkitusti positiivinen vahvistaminen on tehokkain tapa muokata lapsen käyttäytymistä oikeaan suuntaan (Aronen & Sorsa 2018).  Positiivisella palautteella vahvistetaan lapsen oppimista ja myönteistä minäkuvaa. Sen avulla lapsi myös alkaa tunnistaa onnistumisensa ja saa hyvää mieltä, mikä puolestaan motivoi oppimaan. Jos lapsi tarvitsee erityistä tukea, hän tarvitsee myönteistä palautetta myös arkisissa tilanteissa ja toiminnoissa, joista muut saman ikäiset lapset eivät sitä enää aina saa (Oksanen & Sollasvaara 2019).

    Miten?

    Palaute kannattaa antaa lapselle heti ja huomaten pienetkin onnistumiset ja edistysaskeleet. Myös yrittäminen on tärkeää huomioida ja kehua siitä. (Oksanen & Sollasvaara 2019.) Lapselle on tärkeää kertoa myös, mitä hän teki hyvin (Aronen & Sorsa 2018).

    Vahvistamisen muotoja on monia:
    Sanallinen: “Hienoa, sait jalat lahkeisiin!”, “Voi kuinka taitavasti yritit itse! Minäpä autan ihan vähän…”

    Ilmeet, eleet: hymy, peukku, taputusKosketus: Halaus, silitys, kosketus olkapäälle

    Kuva tai mu symboloiva merkki: tarra, leima vihreä liikennevalo

    Tekemisen ohjaaminen oikeaan suuntaan: “Kokeillaanko, menisikö se jalka tuosta lahkeesta sisään…”  

    Palkitsemisjärjestelmä

    Mitä?

    Taidon harjoittelemista varten suunniteltu palkitsemisjärjestelmä on hyödyllinen harjoiteltaessa tiettyä taitoa pitkäjänteisesti. Järjestelmän avulla lapsi voi harjoitella oman käyttäytymisen säätelyä ja tavoitteellista toimintaa. Järjestelmässä kannattaa huomioida, ettei välit ole liian pitkiä ja lisätä tarvittaessa päätavoitteen lisäksi välitavoitteita. (Oksanen & Sollasvaara 2019.)

    Miksi?

    Aikuisen tehtävä on mahdollistaa onnistumisen kokemuksia lapselle (Oksanen & Sollasvaara 2019). Onnistumisista syntyvä innostus ja ilo motivoi uuden oppimiseen. Lapsella ei aina ole luontaista motivaatiota uusiin ja haastavalta tuntuviin toimintoihin. Palkitsemisjärjestelmä on yksi keino motivoida lasta uuden taidon harjoitteluun.

    Miten?

    Väli- ja päätavoitteet sekä palkkio on suositeltavaa suunnitella yhdessä lapsen kanssa, ottaen kuitenkin huomioon lapsen sen hetkinen taitotaso. Lapsen kanssa käydään selkeästi yhdessä läpi palkitsemisjärjestelmän käyttöön ottaminen, ja lähipiirin on kaikkien hyvä sitoutua sen käyttämiseen. Puolestaan kun lapsi on oppinut tarvittavan taidon tarpeeksi hyvin, voidaan järjestelystä pikkuhiljaa luopua tai siirtää huomio toisen taidon harjoitteluun. (Oksanen & Sollasvaara 2019.)

    Palkitsemisjärjestelmää hyödyntäessä on suositeltavaa etenkin alussa palkita hyvästä yrityksestä. Jos lapsi kuitenkin kehittyy hyvin taidossa, on syytä nostaa vaatimustasoa siihen, että palkinnon saa vasta kun toiminto on saatettu loppuun asti. On hyvä kuitenkin huomioida myös lapsen hetkinen vireystila, esimerkiksi lapsen ollessa todella väsynyt, voi palkinnon antaa, vaikka aikuinen olisi auttanut toiminnan suorittamisessa. Välillä voidaan myös palkita jo toiminnan alkuunsaamisesta. Esimerkiksi, jos lapselta on yleensä pitänyt pyytää monta kertaa, että hän aloittaisi toiminnon, mutta sillä kertaa on aloittanut harjoiteltavan toiminnan jo ensimmäisellä pyynnöllä. (Oksanen & Sollasvaara 2019.)

    Huomioita

    Palkkion suhteen kannattaa huomioida, että erityistä tukea tarvitsevalle lapselle mukava, mutta jännittävä palkkio, esimerkiksi huvipuistoon pääseminen voikin aiheuttaa stressiä, koska se aiheuttaa muutoksen arkirytmiin. Myös palkkiotta jääminen voi laukaista stressireaktion, jos lapsi on tottunut saamaan palkinnon tietystä tilanteesta. Lapsi kannattaakin mahdollisuuksien mukaan palkita heti kiitetyn toiminnan suorittamisesta, jotta syy-seurausyhteyden ymmärtäminen kehittyisi. Taitoa harjoiteltaessa on hyvä huomioida ympäristön vaikutus, lapsen ohjaamista koskevat huomiot sekä lapsen vireystila, ettei vaatimustaso ole harjoittelun hetkellä liian korkea. (Oksanen & Sollasvaara 2019.)

    On myös huomioitava, että palkitsemisjärjestelmä ei aina palvele kaikkia lapsia. Joillekin se voi aiheuttaa liikaa stressiä, jos lapsi esimerkiksi pelkää jäävänsä ilman palkkiota tai jää liiaksi kiinni palkkion saamiseen. Palkitsemisjärjestelmää ei myöskään voi suositella käyttöön kaikkein kiireisimpään ajanjaksoon perheen elämässä, kuten koulujen tai päiväkotien alkamisen aikaan. Palkitsemisjärjestelmä vaatii aikaa ja jaksamista, jotta siitä saa tarvittavan hyödyn irti. Lapsen motivoitumista kannattaa huomioida hänen päivittäisissä toimissaan, kun hän mm. Leikkii vapaasti. Mistä hän innostuu ja tykkää? Lapsesta nousevia mielenkiinnon kohteita kannattaa hyödyntää harjoittelussa eri tavoin, vaikka palkitsemisjärjestelmä itsessään ei olisikaan se sopivin ratkaisu.

    Palkkiojärjestelmässä lapsi kerää tavoitteellisella toiminnallaan merkkejä, esimerkiksi rasteja, tarroja, helmiä tms. Tietyn määrän kerättyään hän on ansainnut päätavoitteesta mieluisan, ennalta sovitun palkkion. Jos toiminta toistuu myös muissa ympäristöissä, kulkee palkkiojärjestelmä lapsen mukana, ja myös lähipiirin tulee olla tietoinen ja sitoutunut sen käyttöön. Vain onnistumiset lasketaan, joten epäonnistumiset eivät koskaan vähennä merkkien määrää. 

    Palkitsemistaulu, jossa paikat rasteille, kun hampaidenpesu on tehty. Seitsemän rastin jälkeen on palkkio uimahalliin (kuva uimisesta)

    Esimerkki palkitsemistaulusta.   Tauluja voi luoda itse esim. Canva-nimisessä sovelluksessa esimerkkikuvan mukaisesti tai askarrella itse.

    Sosiaalinen tarina

    Mitä ja miksi?

    Jotkut lapset hyötyvät toiminnanohjauksen taitoja harjoitellessa sosiaalisista tarinoista. Ne ovat selkeitä ja lyhyitä kertomuksia, joiden avulla voidaan opetella sosiaalisissa tilanteissa toimimista, kuten kuinka tietyissä tilanteissa olisi toivottua käyttäytyä. Sosiaalisiin tarinoihin sisällytetään aina kuva sekä yksinkertaistettu teksti, ja kirjotaan sekä kerrotaan minämuodossa, kuin ne olisivat lapsesta itsestään. (Sosiaaliset tarinat N.d.)

    Mistä ja miten? Osoitteesta https://viitotturakkaus.fi/tuote/miten-sosiaalista-tarinaa-luetaan/ löytyy selkeät ohjeet siitä, kuinka sosiaalista tarinaa tulisi käyttää sekä valmiita sosiaalisia tarinoita erilaisiin tilanteisiin. Sosiaalisia tarinoita voi myös piirtää ja kuvittaa itse.

    Kirjoittanut 13.8.2021. Toimintaterapeuttiopiskelija Rea Rönkä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

    Lähteet:

    Sandberg, E. 2021. Pedagoginen tuki. PS-kustannus, Latvia.

    Berggren, K & Hämäläinen, J. (toim.) 2018. ADHD-käsikirja. PS-kustannus. Keuruu.

    Oksanen, J & Sollasvaara, R. (toim.) 2019. Esteille hyvästit! Opas autismikirjon sekä adhd- ja Tourette-oireisten lasten kasvattajille. Autismisäätiö.

    Sosiaaliset tarinat. N.d. Viitottu rakkaus www-sivut. Viitattu 10.8.2021. https://viitotturakkaus.fi/tuote-osasto/tulostettavat-materiaalit/tunteiden-tunnistaminen-lapset/sosiaalisia-taitoja-lapselle/

    Aronen, E & Sorsa, J. 2018. Vanhemmuustaitojen ohjauksen teoreettinen tausta, työskentelyote ja menetelmät. Duodecim – Käypä Hoito. Viitattu 21.8.2021. https://www.kaypahoito.fi/nix02618

    Käsienpesu-kuvasarja: Kuvatyökalu. 2021. https://papunet.net/materiaalia/kuvaty%C3%B6kalu

    Muut kuvat: Canva-sovellus. www.canva.com