Äiti ja kaksi lasta metsäretkellä. Toinen lapsista istuu maastorattaissa.

Koko perhe metsään

/

Parasta on, kun pääsee kunnolla metsään ja saa kulkea minne huvittaa. Näin ajattelevat Eino, Kerttu ja Silja Siukola. Kolmihenkisen perheen pandeamia-ajan pelasti Einolle hankittu monitoimiratas, xRover, jolla pääsee liikkumaan hankalassakin maastossa.

Lue lisää »

Vammaispalveluista välineitä harrastamiseen

/

Apuvälineitä muun muassa henkilökohtaiseen suoriutumiseen tai vapaa-ajan toimintoihin voi hakea kunnan sosiaalitoimesta vammaispalvelulain ja -asetuksen perusteella. Haettaviin apuvälineisiin kuuluvat esimerkiksi harrastusvälineet. Apuvälineen kustannuksista korvataan vammaispalveluasetuksen perusteella puolet välineen hankintahinnasta, mutta mahdolliset vamman vuoksi välineeseen välttämättä tarvittavat muutostyöt korvataan lähtökohtaisesti kokonaan. Lisätietoa: Oikeus apuvälineisiin -esite. (Linkki avautuu uuteen välilehteen Tukiliiton sivuille)

Lue lisää »

Mistä avustaja? Henkilökohtainen apu auttaa osallistumaan

/

Harrastuksiin, yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämiseen myönnettävää henkilökohtaista apua kutsutaan usein vapaa-ajan avuksi. Vammainen henkilö päättää itse, mitä hän haluaa vapaa-ajallaan tehdä, ja hän on oikeutettu saamaan näihin tekemisiin tarvitsemansa henkilökohtaisen avun.

Lue lisää »