Vanhemmuus

Nuoruuden kehitystehtäviin kuuluu irtautuminen vanhemmista ja itsenäistyminen. Nuoruusaikana lapsesta kasvaa aikuinen. Se on nuorelle ihmiselle suurta psyykkisen- ja fyysisenkehityksen aikaa, mutta se on myös kasvun aikaa vanhemmalle. Vanhemmuuden on muututtava lapsen ja nuoren kasvaessa. Vanhemman on opeteltava antamaan ”siimaa”, jotta nuori oppii kantamaan vastuuta, huolehtimaan velvollisuuksista ja hyväksymään itsensä. Oman lapsen aikuistuminen ja itsenäistyminen on iso elämänmuutos koko perheelle. Lue aiheesta lisää ”Vanhemmuus ja parisuhde, kun nuori muuttaa omilleen” blogista, joka löytyy sivun lopusta.

Nuori tarvitsee vanhempien luottamusta ja kannustusta.  Nuoren on annettava yrittää itse, jotta hän oppii uusia taitoja. Jos tulee epäonnistumisia, niin kannustetaan ja rohkaistaan yrittämään uudelleen. Itsenäistymisen taitojen opettelu ja tulevaisuuden suunnitelmien teko kannattaa aloittaa hyvissä ajoin. Muun muassa omien asioiden hoitamisesta ja asumisesta kerrotaan lisää Perheen palvelupolun Itsenäistyminen -sivulla (linkki aukeaa uuteen ikkunaan). Sieltä kautta löytyy esimerkiksi työkaluja oman talouden opetteluun.

Vuorovaikutus voi olla oman nuoren kanssa välillä haastavaa. Nuori voi jossain vaiheessa olla ärhäkkä. Nuori voi viestittää, ettei kaipaa nyt vanhempien neuvoja ja vetäytyy mieluummin omiin oloihinsa. Oman ajan ja tilan tarvetta kannattaa arvostaa, mutta nuoren on hyvä tietää, että vanhempi välittää ja on kiinnostunut siitä mitä nuorelle kuuluu. Välillä kannatta järjestää aikaa, vaikka mukavan puuhastelun merkeissä. Monesti kivan tekemisen ohella voi olla helpompi keskustella asioista.

Murrosikäinen alkaa ymmärtämään asioita laajemmin, joten murrosikäinen tarvitsee samat tiedot kuin aikuisetkin. Videolla nuoret keskustelevat siitä, kuinka lapselle pitäisi kertoa vammasta tai pitkäaikaissairaudesta.