Rahan käyttö

Itsenäiseen elämään kuuluu mm. omasta taloudesta huolehtiminen. Nuoren on hyvä suunnitella ja seurata omaa rahan käyttöään, jotta hänelle muodostuu kuva siitä paljonko esimerkiksi asuminen, ruoka, liikkuminen ja harrastukset maksavat. Netistä löytyy hyviä apuvälineitä joiden avulla voi nuoren kanssa opetella rahanhallintaa ja keskustella raha-asiaoista.

Tutustukaa budjettilaskuriin Nuorisoasuntoliiton sivuilla. (Linkki aukeaa uuteen ikkunaan nuorisoasuntoliitto ry:n sivuille.)

Takuusäätiön sivuilta löytyy Hallitse rahojasi -työkaluja. Tehtävien avulla voi yhdessä nuoren kanssa opetella rahanhallintaa ja keskustella raha-asioista. (Linkki aukeaa uuteen ikkunaan Takuusäätiön sivuille.)