Asuminen

Asumisessa lähtökohtana on, että nuorella on hänen tarpeitaan vastaava asunto. Oikean asumismuodon löytyminen voi vaatia selvittelyä pitkäänkin.  Asunto voi olla yksittäinen vuokra- tai omistusasunto. Asunto voi olla myös osa asuntoryhmää tai palvelutaloa. Hyvä on muistaa, että minkään ratkaisun ei tarvitse olla ikuinen, vaan esimerkiksi alkutaipaleella voit tarvita enemmän apua ja asua palveluasumisen piirissä. Myöhemmin itsenäinen asuminen voi sujua joko henkilökohtaisen avun turvin tai ihan itse.

Asuntoa mietittäessä nuoren omat tavoitteet ja toiveet tulee tulla kuulluksi. Ammattilaisten avun lisäksi läheisten ja perheen tuki on tärkeää.

Oma koti kullan kallis 

Tärkeää on, että oma koti tuntuu kodilta ja se on omanäköinen. Muuttaminen pois lapsuuden kodista omaan kotiin on iso muutos niin nuorelle kuin muulle perheelle. Muuttamiseen liittyy paljon muutoksia. Ympäristö ja päivittäiset toiminnot muuttuvat ja osin myös ihmissuhteet. Muuttoon kannattaa alkaa valmistelemaan hyvissä ajoin ja sitä voi suunnitella yhdessä ammattilaisten kanssa.

Asumispalvelut

Asumispalveluista järjestetään henkilöille, jotka tarvitsevat apua tai tukea asumisessa tai asumisen järjestymisessä. Asumispalveluista kuten tuetusta asumisesta, palveluasumisesta ja tehostetusta palveluasumisesta löytyy tietoa Vammaispalvelujen käsikirjasta (Linkki aukeaa uuteen ikkunaan THL:n sivuille.)

Lisätietoa

Kehitysvammaisten palvelusäätiön sivuilta löytyy Omaan kotiin! -asumisen opas itsenäisesti asuville tukea tarvitseville nuorille ja aikuisille. (Linkki aukeaa oppaan PDF-versioon uuteen ikkunaan.)

Kehitysvammaisten palvelusäätiön sivuilta löytyy Muuttajan arki kuntoon -kuva. Kuvan asioista on hyvä keskustella ja sopia kun muuttaa ryhmäasumiseen. (Linkki aukeaa kuvaan uutteen ikkunaan.)

Nuorisoasuntoliiton Asumisen ABC-opas -sivuilta, josta löydätte tietoa mm. muutosta, oman kodin kunnossapidosta ja raha-asioiden hoidosta. (Linkki aukeaa uuteen ikkunaan nuorisoasuntoliitto ry:n sivuille.)